En pysty syömään, enkä nukkumaan. Normaalisti voisin syödä ja nukkua koko ajan. En tiedä mitään parempaa. Miten mitätön solurykelmä voi lamauttaa normaalit elintoiminnot näin täydellisesti?
En tiedä, onko rintojen aristelu psykosomaattista, vai tapahtuuko se oikeasti. Olen luulosairas, ja minulla on toisinaan tuntemuksia, vaikka niitä ei oikeasti olisikaan. Rintaa ja kurkkua ei kurista enää, mutta vatsassa vääntää kuin kuukautisten aikana.
Vaikka minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, sieluun sattuu, kun lukee blogeja, joissa toiset odottavat punaisia viivoja kuin kuuta nousevaa - turhaan. Ja minä murehdin, kun yksi joulu on pilalla. Siitä tulee teennäistä teatteria. Komediafarssi. Samaa, kuin kavereiden kanssa äsken pubissa.
"oh yes, i'm fine. everything's just wonderful, i'm having the time of my life."
Maailma on epäreilu paikka.
Puhuin lapsen (miksi tuo lapsi kuulostaa niin liioitellulta sanavalinnalta?) isälle. Hänkään ei ollut innoissaan, mutta hän on hyvä ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti