Torstaiaamuna tuli itku polilla monta kertaa. En edes osaa sanoa, miksi, koska missään vaiheessa en ole ollut kääntämässä kelkkaani. Helpotuksesta? Tilanteessani lapsi olisi aborttia huomattavasti radikaalimpi ratkaisu.
Onneksi olin ammattilaisten käsissä. Tutkimukset menivät mukavasti, ja hoitaja oli loistavasti tukena, kun sain ensimmäisen suun kautta otettavan lääkkeen tutkimusten jälkeen. Piti ihan halata hoitajaa lähtöä tehdessä ja niiskuttaessa. Ei turhia kyselyjä, vaan tukea, jota tässä tilanteessa tarvitaan.
En pystynyt katsomaan ultraäänikuvaa, vaikka mahdollisuus olisi olut. Siellä kuulemma tykytti pienenpieni sydän. Viikkoa terveyskeskuksessa tehtyä arviota pienempi. En ole koskaan ollut luonne, joka on aina tiennyt haluavansa äidiksi, mutta nyt huomasin, että joskus haluan ehdottomasti mennä ultraan ja nauttia tuosta hetkestä täysillä.
Toinen ja lopullinen lääke otetaan huomenna aamulla kotioloissa. Pientä vuotoa on jo nyt. 80 prosentilla vuotoa ei tässä vaiheessa kuulemma tule vielä ollenkaan. Ehkä kaikki menee lopulta hyvin, eikä minun tarvitse palata sairaalaan hakemaan lisää lääkkeitä?
Jossain aiemmassa päivityksessä taisin sanoa, ettei tämä mene niin, että kun toimenpide on ohi, alkavat skumppabileet. Huomenna on uudenvuodenaatto. Jos vollotukseltani kykenen, taidan illalla ottaa kuitenkin lasillisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti