Edellisestä merkinnästä alkaa olla jo aikaa, ja paljon on ehtinyt tapahtua pääni sisällä ja elämässä muutenkin. Olen muuttanut, vaihtanut työpaikkaa ja jännityksellä odottamani reaktio lasketun ajan kohtaamisestakin on koettu jo elokuussa.
Lasketun ajan kieppeillä kävi niin, että yllättävän moni tuttavani joko synnytti tai iloitsi juuri havaitusta raskaudestaan. Työelämään siirryttyäni en kuitenkaan katunut omaa ratkaisuani hetkeäkään, vaikka pohdin tietysti, joko minullakin voisi olla oma nyyttini, ja miltä se näyttäisi tai miksi sen nimeäisin.
En ole ollut muuttoni jälkeen yhteydessä maustepippurin kokoiseksi päässeen nyyttini isään. Ehkä niin vain oli tarkoitus, koska juuri lasketun ajan aiheuttaman alakulon aikoihin elämääni astui uusi mies. Hän ei tiedä kokemuksestani mitään, koska mielestäni se ei vielä näin tuoreessa suhteessa ole tarpeellista.
Viime talven kokemus kuitenkin vaikuttaa suhteeseen, koska pelkään suunnattomasti sitä, että joutuisin käymään prosessin läpi uudestaan. Lähes sadan prosentin varmuudella toimivista pillereistä huolimatta pelkään tulevani raskaaksi, ja pelko aiheuttaa yhä myös kuviteltuja fyysisiä raskausoireita kierron tietyssä vaiheessa.
Oireet saavat minut yhä sekaisin, vaikka oikeastaan tiedän, etten voi olla raskaana. Olen toistaiseksi kiertänyt taitavasti kyselyt säännöllisestä friikkailustani, jolloin otan etäisyyttä ja tilaa itselleni. Teen joskus jopa raskaustestin nähdäkseni, että siinä on varmasti vain yksi viiva.
Kuten aborttiakin edeltävänä iltana, olen edelleen kaikkien muiden vainoharhaisten kanssa keskustelupalstojen orja. Lukiessani olen hetkessä aivan varma, että myös minä tulen ehdottomasti raskaaksi pillereistä huolimatta. Voisiko joku lakkauttaa keskustelupalstat tai vähintään estää minun pääsyni lukemaan niitä?
maanantai 12. marraskuuta 2012
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Äitienpäivä.
Löysin vanhat kiiltonahkakenkäni. Kokoa 22. Mustat, kultaiset koristeet ja juhlavat. Mietin, olisivatkohan ne voineet olla käytössä vuoden päästä. Äitienpäivänä sukulounaalla. Sen mekon kanssa, jonka kanssa kengät ostettiin. Sekin on tallessa vielä. Kaiken varalta.
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Tilaa omasi netistä. Ja kaverille kans!?
Abortion pills online. Halpa on ihmishenki, vaikka mikäpäs minä olen tätä päivittelemään. Aika hasardia rueta puuhaamaan kaikkea omin neuvoin - varsinkin, jos ei ole käynyt lääkärin tutkittavana. Ja että Cytotecit 32 kappaleen rasiassa? Voi hyvää päivää. Bisnes pystyyn ja kaverille kanssa?...
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Hohhoijaa - taas.
"It illustrates powerfully their experience."
“This presents a very beautiful image of a core component of post abortion healing.”
"The second figure in the work is the aborted child, presented as a young child, who in a very touching, healing way, comes to the mother, to offer forgiveness."
Jaahas. Katumus ja anteeksianto solurykelmältä? TOIPUMINEN? No, taide on taidetta. Minun tunteitani tämä ei edusta millään tapaa, ja toipumista tuommoisen näkeminen tuskin edistää. Tuostahan sen trauman ja paha-ihminen-olon saa.
Olen ilmeisesti epäonnistunut suremisessakin, kun en koe kärsiväni traumasta tai koe tarvitsevani jonkun anteeksiantoa.
Taidan olla sinut ratkaisuni kanssa, kun en enää edes mieti sitä, jos olisin tehnyt toisin. Paitsi spinningtunnilla, kun siellä oli iso ryhmä raskaana olevia naisia. Olisinkohan itse kyennyt tässä vaiheessa vuotta kiipeämään pyörän selkään, jos en olsii tehnyt aborttia? Raskaus olisi varmasti jo pitkälti yli puolen välin.
“This presents a very beautiful image of a core component of post abortion healing.”
"The second figure in the work is the aborted child, presented as a young child, who in a very touching, healing way, comes to the mother, to offer forgiveness."
Jaahas. Katumus ja anteeksianto solurykelmältä? TOIPUMINEN? No, taide on taidetta. Minun tunteitani tämä ei edusta millään tapaa, ja toipumista tuommoisen näkeminen tuskin edistää. Tuostahan sen trauman ja paha-ihminen-olon saa.
Olen ilmeisesti epäonnistunut suremisessakin, kun en koe kärsiväni traumasta tai koe tarvitsevani jonkun anteeksiantoa.
Taidan olla sinut ratkaisuni kanssa, kun en enää edes mieti sitä, jos olisin tehnyt toisin. Paitsi spinningtunnilla, kun siellä oli iso ryhmä raskaana olevia naisia. Olisinkohan itse kyennyt tässä vaiheessa vuotta kiipeämään pyörän selkään, jos en olsii tehnyt aborttia? Raskaus olisi varmasti jo pitkälti yli puolen välin.
lauantai 24. maaliskuuta 2012
Kansanmurhaaja?
"Suomessa surmataan abortin kautta n. 10 000 ei toivottua syntymätöntä lasta joka vuosi. Minun mielestäni abortti täyttää kansanmurhan määritelmän, sillä 10 000 ei toivottujen syntymättömien lasten surmaaminen on tietyn kansanosan järjestelmällistä surmaamista."
Järjestelmällistä ja ihmisryhmään kohdistuvaan VIHAAN perustuvaa surmaamista?! Ollaanko tässä samassa veneessä Saddam Husseinin tai Slobodan Milosevicin kanssa? Olen yrittänyt ymmärtää ihmisiä, jotka ovat uskossa ja vastustavat siksi aborttia, koska se on heidän valintansa. Mutta puhua ensin Raamatusta ja sen jälkeen kansanmurhasta. Haloo?!
Voin vakuuttaa, etten missään vaiheessa tuntenut vihaa alkiota kohtaan. En edes saatuani tietää raskaudesta ja hätäännyttyäni. Päälimmäinen tunne oli paremminkin "miten tämä voi olla mahdollista". Ja abortti ei todellakaan ollut syvän vihan vallassa tehtyä laskelmoitua toimintaa. Miten kukaan ulkopuolinen kehtaa edes teoriassa julkaista tuollaista paskaa???!! Ai niin, kirjoittaja on taas kerran mies. Eihän miehen tarvitse miettiä, mikä tilanne on käytännössä. Moralisoida toki aina voi. Kiitos siitä.
"Raiskaus on äärimmäisen hirvittävä rikos, jota ei saa missään nimessä yhtään vähätellä mutta raiskaus on pienempi rikos kuin ihmisen surmaaminen. Raiskauksen uhri on joutunut kokemaan kovan kärsimyksen, mutta se ei saisi oikeuttaa viattoman pienen ihmisen surmaamista."
Saman henkilön näkemys raiskauksesta alkunsa saaneeseen raskauteen on myös varsin uskomaton. Entä sitten, jos lapsen pitäisi ja lapsi alkaisi kysellä isästään? Mahtaisi olla mieltäylentävää kuulla saaneensa alkunsa raiskauksen seurauksena.
"Abortissa on kyse itsekkäästä valinnasta, jossa ei ajatella pienen lapsen parasta eikä hänen oikeutta syntyä tähän maailmaan. Tapauksissa joissa synnyttäjä ei ole kykeneväinen huolehtimaan lapsesta, niin adoptio hyvään kotiin on ainoa oikea vaihtoehto."
Tämä edellisen aspektin pohtiminen on siis silkkaa itsekkyyttä. Adoptioko ainoa oikea vaihtoehto? Romuttavaa ainakin äidille. Ja lapsi joutuisi myöhemmin kysymään isän lisäksi myös sitä, miksi äiti on hänet hylännyt. Itsekästä totta tosiaan, kun en halunnut ketään noiden kysymysten äärelle synnyttää, vaikka raiskauksesta ei todellakaan ollut kyse.
Jostain huomasin tosin yllättäen olevani samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Toisaalta pointit olivat sellaisia, että aika sairas saisi olla, jos ei olisi. Jälkiabortti on minunkin mielestäni julmaa tappamista (niinkuin luultavasti kenen tahansa täysjärkisen mielestä). Abortti syntyvyyden säännöstelyssä (=ehkäisykeino) on myös kamala ajatus. Kirjoittaja tosin toteaa, että e-pillereitäkään jumala ei hyväksy. E-pilleri olisi voinut säästä ainakin minut abortilta kortsun hajottua, mutta kun sekin on murhaamista, niin väliäkö tuolla Saddamin ja Slobodanin kanssa meloessa enää on...?
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Unimaailma.
Äitini sanoi minulle, että on hyvä, että asia vaivaa jollakin tasolla edelleen. Jos se ei vaivaisi ollenkaan, olisi tunne-elämä luultavasti aika huonolla tasolla.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monissa seuraamissani tv-ohjelmissa joku on raskaana. Myös Facebookista tuntuu kuuluvan uusia vauvauutisia jatkuvalla syötöllä. Välillä löydän edelleen itseni miettimästä, että mitä jos.
Joskus pohdin myös, millä viikolla olisin nyt. Tajusin, että näillä hetkillä tuntisin jo vauvan liikkeet ja pian selviäisi myös sen sukupuoli. Viikot ovat menneet vauhdilla, kun asiaa on miettinyt hyvin vähän.
Unimaailman sanotaan kertovan jotain ajatusmaailmasta. Olen nähnyt usein unta, jossa minulla on ollut lapsi. Olen ollut yksinhuoltaja ja kaikki asiat ovat unissa menneet enemmän tai vähemmän pieleen. Pari yötä sitten muistan tulleeni epätoivoiseksi kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen. "Tämän kanssa pitää oikeasti jaksaa vielä ainakin 18 vuotta ja hermo on mennyt jo nyt."
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monissa seuraamissani tv-ohjelmissa joku on raskaana. Myös Facebookista tuntuu kuuluvan uusia vauvauutisia jatkuvalla syötöllä. Välillä löydän edelleen itseni miettimästä, että mitä jos.
Joskus pohdin myös, millä viikolla olisin nyt. Tajusin, että näillä hetkillä tuntisin jo vauvan liikkeet ja pian selviäisi myös sen sukupuoli. Viikot ovat menneet vauhdilla, kun asiaa on miettinyt hyvin vähän.
Unimaailman sanotaan kertovan jotain ajatusmaailmasta. Olen nähnyt usein unta, jossa minulla on ollut lapsi. Olen ollut yksinhuoltaja ja kaikki asiat ovat unissa menneet enemmän tai vähemmän pieleen. Pari yötä sitten muistan tulleeni epätoivoiseksi kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen. "Tämän kanssa pitää oikeasti jaksaa vielä ainakin 18 vuotta ja hermo on mennyt jo nyt."
lauantai 11. helmikuuta 2012
Mukavuusabortti!?
Hitsi. Kaiken pitäisi olla hyvin, enkä ole katunut päätöstäni, mutta abortti pyörii edelleen mielessäni.
Erityisen omituista oli äsken katsoa kuvia, joissa olen ollut raskaana tietämättäni. Mammablogien lukemisen aloitin jo ennen raskautta, kun minulla oli vaihteeksi vauvakuume. Tiesin siis toki, etten tässä elämäntilanteessa (=yksin vailla työpaikkaa, koulut kesken) lasta voi missään tapauksessa hankkia. Nyt blogien lukeminen tuntuu vähintäänkin kyseenalaiselta harrastukselta. Ehkä minulla on edelleen joku krooninen vauvakuume edelleen... TÄH!?
Toinen vinksahtanut harrastukseni on lukea Suomi24:n aborttikeskusteluja. Tämän aloitin vasta, kun sain tietää olevani raskaana. Olenko masokisti, kun vapaaehtoisesti luen keskusteluja, joissa kaltaisiani "mukavuusabortin" tekijöitä pidetään saatanaakin julmempina? Sitä tuntee toisinaan olevansa harvinaisen täyspäinen yksilö... Ja siis mikä helvetin mukavuusabortti?! Kaikki eivät totta vie kykene synnyttämään lasta adoptoitavaksi, mutta eivät myöskään pysty elämäntilanteensa takia pitämäänkään sitä. Mukavuussyy, jos tahtoo tarjota lapsellensa hyvän kodin? Holtiton parikymppinen yh-mammahan olisi loistelias ratkaisu...
Pitäisi varmaankin keskustella aiheesta jonkun (=äidin) kanssa, kun tämä kerran vaivaa minua edelleen.
Erityisen omituista oli äsken katsoa kuvia, joissa olen ollut raskaana tietämättäni. Mammablogien lukemisen aloitin jo ennen raskautta, kun minulla oli vaihteeksi vauvakuume. Tiesin siis toki, etten tässä elämäntilanteessa (=yksin vailla työpaikkaa, koulut kesken) lasta voi missään tapauksessa hankkia. Nyt blogien lukeminen tuntuu vähintäänkin kyseenalaiselta harrastukselta. Ehkä minulla on edelleen joku krooninen vauvakuume edelleen... TÄH!?
Toinen vinksahtanut harrastukseni on lukea Suomi24:n aborttikeskusteluja. Tämän aloitin vasta, kun sain tietää olevani raskaana. Olenko masokisti, kun vapaaehtoisesti luen keskusteluja, joissa kaltaisiani "mukavuusabortin" tekijöitä pidetään saatanaakin julmempina? Sitä tuntee toisinaan olevansa harvinaisen täyspäinen yksilö... Ja siis mikä helvetin mukavuusabortti?! Kaikki eivät totta vie kykene synnyttämään lasta adoptoitavaksi, mutta eivät myöskään pysty elämäntilanteensa takia pitämäänkään sitä. Mukavuussyy, jos tahtoo tarjota lapsellensa hyvän kodin? Holtiton parikymppinen yh-mammahan olisi loistelias ratkaisu...
Pitäisi varmaankin keskustella aiheesta jonkun (=äidin) kanssa, kun tämä kerran vaivaa minua edelleen.
tiistai 24. tammikuuta 2012
Piste.
Verikokeenkin tulos oli negatiivinen. Aika tarkkaan kuukauden kestänyt prosessi on saanut pisteen peräänsä. Toisaalta tuntuu, että kaikki meni mielettömän nopeasti, mutta toisaalta taas tunteet ovat heitelleet vuoristorataa ja kokemus on ollut raskas.
En ole blogissani kaunistellut mitään, mutta en myöskään liioitellut. Tämä oli minun kokemukseni ja ratkaisuni sellaisenaan kuin se minulle tapahtui ja kuinka sen tunsin. Anonymiteetti mahdollisti rehellisen ja yksityiskohtaisen pohdinnan, ja kirjoittaminen onkin ollut minulle tärkeä tapa selvittää ajatuksiani raskaan prosessin aikana.
Kaikki ei mene välttämättä sillä kaavalla kuin sairaalassa sanotaan, eikä lääkkeillä tehtävä abortti ole aina niin kivulias kuin keskustelupalstoilla usein kerrotaan - ainakaan näin alkuvaiheessa. Olen luonnollisesti onnellinen, kun kaikki meni hyvin, mutta toisaalta koen takaraivossani pientä syyllisyyttä siitä, kuinka helposti kaikki kävi. Toiset kun yrittävät pitkään ja tuloksetta, mutta toisilla kaikki käy liiankin helposti - raskaaksi tuleminen ja abortti.
Vaikka en toivo tätä tilannetta kenellekään, on se silti kasvattanut minua. Ei siis jotain huonoa ilman jotain hyvääkin. Huomasin, että minulla on perheessäni ihminen, johon todella voi luottaa ja jolle voin puhua aivan kaikesta luottamuksellisesti ja tulematta tuomituksi. Suurkiitos siis rakkaalle äidilleni, vaikka tiedän, ettei hän blogiani lue - kuten ei kukaan muukaan tuttavani. Toisen opettavaisen asian olen maininnut jo: en sano tulevaisuudessa enää koskaan, etten tiedä, haluanko lapsia ollenkaan. Sanon kyllä, sitten kun sen aika on.
En ole blogissani kaunistellut mitään, mutta en myöskään liioitellut. Tämä oli minun kokemukseni ja ratkaisuni sellaisenaan kuin se minulle tapahtui ja kuinka sen tunsin. Anonymiteetti mahdollisti rehellisen ja yksityiskohtaisen pohdinnan, ja kirjoittaminen onkin ollut minulle tärkeä tapa selvittää ajatuksiani raskaan prosessin aikana.
Kaikki ei mene välttämättä sillä kaavalla kuin sairaalassa sanotaan, eikä lääkkeillä tehtävä abortti ole aina niin kivulias kuin keskustelupalstoilla usein kerrotaan - ainakaan näin alkuvaiheessa. Olen luonnollisesti onnellinen, kun kaikki meni hyvin, mutta toisaalta koen takaraivossani pientä syyllisyyttä siitä, kuinka helposti kaikki kävi. Toiset kun yrittävät pitkään ja tuloksetta, mutta toisilla kaikki käy liiankin helposti - raskaaksi tuleminen ja abortti.
Vaikka en toivo tätä tilannetta kenellekään, on se silti kasvattanut minua. Ei siis jotain huonoa ilman jotain hyvääkin. Huomasin, että minulla on perheessäni ihminen, johon todella voi luottaa ja jolle voin puhua aivan kaikesta luottamuksellisesti ja tulematta tuomituksi. Suurkiitos siis rakkaalle äidilleni, vaikka tiedän, ettei hän blogiani lue - kuten ei kukaan muukaan tuttavani. Toisen opettavaisen asian olen maininnut jo: en sano tulevaisuudessa enää koskaan, etten tiedä, haluanko lapsia ollenkaan. Sanon kyllä, sitten kun sen aika on.
maanantai 23. tammikuuta 2012
Ei mitään.
Se oli lääkärin ensimmäinen kommentti perjantain ultrassa tutkimuksen kestettyä ennen sitä noin kolme sekuntia. Oma reaktioni taisi olla "upeaa", joka sai lääkärin hiukan hämmentyneeksi, koska kävimme tilanteeni läpi hyvin nopeasti ennen ultraa.Verikokeen tulos tulee huomenna, mutta luulen, että raskaushormonin tasot ovat laskeneet riittävästi, kun kohtu on kerran tyhjentynyt. Luottavaisin mielin siis.
Ensimmäinen pillerilevykin loppui viikonloppuna, eli ihania kamalia menkkojakin odotellaan. Minulla oli viimeksi menkat 2,5 kuukautta sitten. Jospa tästä pikku hiljaa päästäisiin normaaliin sykliin ja elämään taas kiinni.
Olin todella pettynyt yksityisen lääkärikeskuksen toimintaan. Sisätutkimukset menivät paljon kivuttomammin kuin abortin yhteydessä (voi toki johtua myös siitä, etten ole enää raskaana), mutta tilannettani lääkäri ei juuri kartoittanut tai edes kysynyt paljoa mitään. Esimerkiksi siihen, kun ihmettelin vuodon lyhyttä kestoa ja kaikkiaan vähäisiä kipuja, hän ei sanonut yhtään mitään. Lisäksi jouduin odottamaan vuoroani 45 minuuttia, vaikka aika oli sovittu täsmällisesti. Kaikki minun jälkeeni odotusaulaan saapuneet odottavat äidit pääsivät tutkimuksiin ennen minua. Tuli sellainen fiilis, että olen kakkosluokan kansalainen päätökseni ja ulkomaalaisuuteni takia. Ylireagointia varmaankin, mutta tämä asia on todella vaivannut minua.
Ensimmäinen pillerilevykin loppui viikonloppuna, eli ihania kamalia menkkojakin odotellaan. Minulla oli viimeksi menkat 2,5 kuukautta sitten. Jospa tästä pikku hiljaa päästäisiin normaaliin sykliin ja elämään taas kiinni.
Olin todella pettynyt yksityisen lääkärikeskuksen toimintaan. Sisätutkimukset menivät paljon kivuttomammin kuin abortin yhteydessä (voi toki johtua myös siitä, etten ole enää raskaana), mutta tilannettani lääkäri ei juuri kartoittanut tai edes kysynyt paljoa mitään. Esimerkiksi siihen, kun ihmettelin vuodon lyhyttä kestoa ja kaikkiaan vähäisiä kipuja, hän ei sanonut yhtään mitään. Lisäksi jouduin odottamaan vuoroani 45 minuuttia, vaikka aika oli sovittu täsmällisesti. Kaikki minun jälkeeni odotusaulaan saapuneet odottavat äidit pääsivät tutkimuksiin ennen minua. Tuli sellainen fiilis, että olen kakkosluokan kansalainen päätökseni ja ulkomaalaisuuteni takia. Ylireagointia varmaankin, mutta tämä asia on todella vaivannut minua.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Paniikkia.
Jännittää edelleen aivan kauheasti.
Parina päivänä oli todella huono olo ja nukutti paljon. Normaalitilassa olisin varma univajeesta.
Onkoha mun maha ollut aina tuon mallinen?
Parina päivänä oli todella huono olo ja nukutti paljon. Normaalitilassa olisin varma univajeesta.
Onkoha mun maha ollut aina tuon mallinen?
tiistai 10. tammikuuta 2012
Odotus loppui, odotus jäi.
Olo ei ole kummemmaksi muuttunut. Vuotoa kesti 6-7 päivää. Odotan tällä hetkellä kauhunsekaisin tuntein jälitarkastusta, johon on aikaa vielä 1,5 viikkoa. Se tehdään siis kolme viikkoa toimenpiteen jälkeen.
Sen voin kertoa, ettei mitään keskustelupalstoja kannata lukeam, jos haluaa nukkua yönsä rauahssa. Tässä kohtaa olisi pitänyt itsekin kuunnella ystävän neuvoa. Olen nimittäin kuluttanut iltojani lukemalla aborttikokemuksia. Niitä, joissa jokin on mennyt pieleen. Mahdollinen kaavintaan joutuminen tai uusi lääkkeillä tehtävä abortti pelottavat, vaikka mitään raskausoireita ei olekaan. Vaan eipä niitä tosiaan ollut ennen positiivista testiä myöskään menkkojen myöhästymisen lisäksi.
Keskustelupalstoilla liikkuu lisäksi todella paljon erilaista tietoa siitä, mitä jälkitarkastuksessa käytännössä tapahtuu: verikoe, sisätutkimus, molemmat, vai pelkkää keskustelua lääkärin kanssa? Palstoilla todella monet sanoivat myös jättäneensä tarkastuksen kokonaan väliin. Minun psyykeeni ei sitä kestäisi. Haluan olla varma! Myöskin siitä on monia käsityksiä, milloin tarkastukseen "kuuluu" mennä. Useimmissa paikoissa sanottiin, että 2-4 viikon kuluessa, mutta joku kirjoitti suosituksen olevan 6 viikkoa. En voisi odottaa niin kauan, koska mikäli kaikki ei ole mennyt kuten piti, on olemassa riski, että kaavintaan joutuisi hakemaan erityislupaa.
Omasta tutkimuksestani en osaa vielä sanoa mitään, koska asun ulkomailla, ja käytännöt ovat monessakin mielessä toisenlaiset kuin Suomessa. Menen yksityiselle klinikalle, joka on erikoistunut naistentauteihin. En siis vielä tiedä, napataanko minulta vain verta, vai ultrataanko lisäksi. Oman mielenrauhani takia ottaisin mielelläni verikokeen lisäksi ultrakuvan. Varsinkin sen vuoksi, että raskaushormoni "poistuu" verestä ilmeisesti vähän yksilökohtaisesti.
Miksikö olen näin epävarma, vaikka kaikki on päällisin puolin hyvin?
Vuoto kesti lyhemmän aikaa kuin oletin ja oli viimeisinä päivinä varsin niukkaa.
Vuoto alkoi sitä paitsi jo ensimmäisen polilla otetun lääkkeen jälkeen runsaana, jonka luin jostakin voivan merkitä epäonnistunutta keskeytymistä.
Lisäksi jouduin ottamaan emättimen kautta otettavat lääkkeet suun kautta runsaan vuodon vuoksi, jonka jälkeen vuoto muuttui paljon niukemmaksi. Tosin tilanteessani se todennäköisesti oli järkevin ratkaisu, ja polillakin sitä suosittelivat vuodon ollessa runsasta.
Hyytymiäkin tuli joo, mutta en tiedä, kuinka suuria niiden olisi kuulunut olla. Ei varmaankaan suuria, koska raskaus oli alummalla kuin aluksi arveltiin.
Kipuja kesti pahimmillaan vain tunnin.
Vaikutti kaikkiaan liian helpolta ollakseen totta.
Ehkä meitä pelotellaan turhaan? Kyseessä on yksilöllinen juttu. Vaikka oma aborttini onkin sujunut tähän asti ilman suurempia tuskia, haluan edelleen korostaa, ettei tätä tulisi kenenkään pitää ehkäisykeinona. Keskustelupalstoilta löytyy niitäkin, joille tämä on tehty useita kertoja lyhyen ajan sisällä. Ehkäisyn pettäessä sille ei toki voi mitään, mutta luulisi, että ehkäisyn saisi asianmukaiseen kuntoon jo yhdenkin abrotin jälkeen? Vaikka olenkin ollut ratkaisustani täysin varma alusta alkaen, on tilanne kuitenkin mietityttänyt monella tapaa vielä toimenpiteenkin jälkeen. En voi edes kuvitella heidän tilannettaan, jotka joutuvat punnitsemaan vaihtoehtoja tosissaan!
Sen voin kertoa, ettei mitään keskustelupalstoja kannata lukeam, jos haluaa nukkua yönsä rauahssa. Tässä kohtaa olisi pitänyt itsekin kuunnella ystävän neuvoa. Olen nimittäin kuluttanut iltojani lukemalla aborttikokemuksia. Niitä, joissa jokin on mennyt pieleen. Mahdollinen kaavintaan joutuminen tai uusi lääkkeillä tehtävä abortti pelottavat, vaikka mitään raskausoireita ei olekaan. Vaan eipä niitä tosiaan ollut ennen positiivista testiä myöskään menkkojen myöhästymisen lisäksi.
Keskustelupalstoilla liikkuu lisäksi todella paljon erilaista tietoa siitä, mitä jälkitarkastuksessa käytännössä tapahtuu: verikoe, sisätutkimus, molemmat, vai pelkkää keskustelua lääkärin kanssa? Palstoilla todella monet sanoivat myös jättäneensä tarkastuksen kokonaan väliin. Minun psyykeeni ei sitä kestäisi. Haluan olla varma! Myöskin siitä on monia käsityksiä, milloin tarkastukseen "kuuluu" mennä. Useimmissa paikoissa sanottiin, että 2-4 viikon kuluessa, mutta joku kirjoitti suosituksen olevan 6 viikkoa. En voisi odottaa niin kauan, koska mikäli kaikki ei ole mennyt kuten piti, on olemassa riski, että kaavintaan joutuisi hakemaan erityislupaa.
Omasta tutkimuksestani en osaa vielä sanoa mitään, koska asun ulkomailla, ja käytännöt ovat monessakin mielessä toisenlaiset kuin Suomessa. Menen yksityiselle klinikalle, joka on erikoistunut naistentauteihin. En siis vielä tiedä, napataanko minulta vain verta, vai ultrataanko lisäksi. Oman mielenrauhani takia ottaisin mielelläni verikokeen lisäksi ultrakuvan. Varsinkin sen vuoksi, että raskaushormoni "poistuu" verestä ilmeisesti vähän yksilökohtaisesti.
Miksikö olen näin epävarma, vaikka kaikki on päällisin puolin hyvin?
Vuoto kesti lyhemmän aikaa kuin oletin ja oli viimeisinä päivinä varsin niukkaa.
Vuoto alkoi sitä paitsi jo ensimmäisen polilla otetun lääkkeen jälkeen runsaana, jonka luin jostakin voivan merkitä epäonnistunutta keskeytymistä.
Lisäksi jouduin ottamaan emättimen kautta otettavat lääkkeet suun kautta runsaan vuodon vuoksi, jonka jälkeen vuoto muuttui paljon niukemmaksi. Tosin tilanteessani se todennäköisesti oli järkevin ratkaisu, ja polillakin sitä suosittelivat vuodon ollessa runsasta.
Hyytymiäkin tuli joo, mutta en tiedä, kuinka suuria niiden olisi kuulunut olla. Ei varmaankaan suuria, koska raskaus oli alummalla kuin aluksi arveltiin.
Kipuja kesti pahimmillaan vain tunnin.
Vaikutti kaikkiaan liian helpolta ollakseen totta.
Ehkä meitä pelotellaan turhaan? Kyseessä on yksilöllinen juttu. Vaikka oma aborttini onkin sujunut tähän asti ilman suurempia tuskia, haluan edelleen korostaa, ettei tätä tulisi kenenkään pitää ehkäisykeinona. Keskustelupalstoilta löytyy niitäkin, joille tämä on tehty useita kertoja lyhyen ajan sisällä. Ehkäisyn pettäessä sille ei toki voi mitään, mutta luulisi, että ehkäisyn saisi asianmukaiseen kuntoon jo yhdenkin abrotin jälkeen? Vaikka olenkin ollut ratkaisustani täysin varma alusta alkaen, on tilanne kuitenkin mietityttänyt monella tapaa vielä toimenpiteenkin jälkeen. En voi edes kuvitella heidän tilannettaan, jotka joutuvat punnitsemaan vaihtoehtoja tosissaan!
torstai 5. tammikuuta 2012
Jännitystä ilmassa.
Joululomalta kotiuduttu vidhoin ja viimein. Kaikki meni paremmin kuin osasin odottaa. Vuoto on loppunut ja olo on kepeä. On ihanaa olla taas kotona ja hypätä vähitellen arkeen.
Parin viikon päästä pitää muistaa vielä käydä verikokeessa varmistamassa, että raskaushormonitaso on normaali. Siis että en enää ole raskaana. Omat tuntemukseni antaisivat olettaa, etten voi enää olla, mutta toisaalta raskauskaan ei tuntunut kropassa ennen kuin vasta positiivisen testin jälkeen.
Verikokeen tulosta siis saan jännittää vielä. Lisäksi myös muuta jännitystä on ilmassa. Aloitin uudestaan e-pillerien syömisen parin vuoden tauon jälkeen. Pillerit pystyi aloittamaan heti samana päivänä, kun Cytotecit otettiin. Kun edellisen kerran söin pillereitä, olivat mielialavaihtelut valtaisia. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, mutta saas nähdä.
Olen myös abortin myötä miettinyt paljon sitä, pystynkö enää rentoutumaan ja nauttimaan seksistä, kun mistään ei näköjään voi olla enää varma. Uskallanko luottaa pelkkiin pillereihin, kuten nuorempana seurustelusuhteessa ollessani? Tänään taidan haluta vain kainalopaikan.
Parin viikon päästä pitää muistaa vielä käydä verikokeessa varmistamassa, että raskaushormonitaso on normaali. Siis että en enää ole raskaana. Omat tuntemukseni antaisivat olettaa, etten voi enää olla, mutta toisaalta raskauskaan ei tuntunut kropassa ennen kuin vasta positiivisen testin jälkeen.
Verikokeen tulosta siis saan jännittää vielä. Lisäksi myös muuta jännitystä on ilmassa. Aloitin uudestaan e-pillerien syömisen parin vuoden tauon jälkeen. Pillerit pystyi aloittamaan heti samana päivänä, kun Cytotecit otettiin. Kun edellisen kerran söin pillereitä, olivat mielialavaihtelut valtaisia. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, mutta saas nähdä.
Olen myös abortin myötä miettinyt paljon sitä, pystynkö enää rentoutumaan ja nauttimaan seksistä, kun mistään ei näköjään voi olla enää varma. Uskallanko luottaa pelkkiin pillereihin, kuten nuorempana seurustelusuhteessa ollessani? Tänään taidan haluta vain kainalopaikan.
tiistai 3. tammikuuta 2012
"What if?"
En soittanut enää päivystykseen uudenvuodenaattona. Tätä tulee sen verran runsaasti edelleen, eli taitaa olla selvä tapaus. Yllättävän vähäisillä fyysisillä kivuilla siis selvittiin.
Lauantaiaamun jälkeen en ole itkenyt kertaakaan. Päällimmäinen tunne on ollut helpotus, vaikka Facebookista entisten koulukavereiden vauvauutisia lueskellessa olenkin useita kertoja miettinyt "mitä jos".
Sen sijaan eilen bussimatkalla keskustasta vanhempieni luolta "mitä jos" vaihtui taas varsin pikaisesti helpotukseen. Kuuntelin kahden arviolta ikäiseni äidin vauvakeskusteluja ja soskun rahalla elämis -juttuja, jolloin tunsin tehneeni oikean ratkaisun.
Koulu loppuun seuraavan parin vuoden aikana (toivottavasti!), keväällä minulle täydelliseen työpaikkaan, ei soskun papereita eikä yöllistä imetyssirkusta.
Vaikka prosessi kesti ajassa mitattuna todella vähän aikaa, olen kuitenkin taas todistanut, ettei koskaan kannata sanoa tai ajatella "ei koskaan": haluan joskus lapsen. Olen myös oppinut, ettei mikään ole koskaan varmaa. Tätä tilannetta ei voi toivoa kenellekään, mutta ei varsinkaan kenellekään kaltaiselleni, joka on huolehtinut ehkäisystä kunnolla.
Lauantaiaamun jälkeen en ole itkenyt kertaakaan. Päällimmäinen tunne on ollut helpotus, vaikka Facebookista entisten koulukavereiden vauvauutisia lueskellessa olenkin useita kertoja miettinyt "mitä jos".
Sen sijaan eilen bussimatkalla keskustasta vanhempieni luolta "mitä jos" vaihtui taas varsin pikaisesti helpotukseen. Kuuntelin kahden arviolta ikäiseni äidin vauvakeskusteluja ja soskun rahalla elämis -juttuja, jolloin tunsin tehneeni oikean ratkaisun.
Koulu loppuun seuraavan parin vuoden aikana (toivottavasti!), keväällä minulle täydelliseen työpaikkaan, ei soskun papereita eikä yöllistä imetyssirkusta.
Vaikka prosessi kesti ajassa mitattuna todella vähän aikaa, olen kuitenkin taas todistanut, ettei koskaan kannata sanoa tai ajatella "ei koskaan": haluan joskus lapsen. Olen myös oppinut, ettei mikään ole koskaan varmaa. Tätä tilannetta ei voi toivoa kenellekään, mutta ei varsinkaan kenellekään kaltaiselleni, joka on huolehtinut ehkäisystä kunnolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)