Edellisestä merkinnästä alkaa olla jo aikaa, ja paljon on ehtinyt tapahtua pääni sisällä ja elämässä muutenkin. Olen muuttanut, vaihtanut työpaikkaa ja jännityksellä odottamani reaktio lasketun ajan kohtaamisestakin on koettu jo elokuussa.
Lasketun ajan kieppeillä kävi niin, että yllättävän moni tuttavani joko synnytti tai iloitsi juuri havaitusta raskaudestaan. Työelämään siirryttyäni en kuitenkaan katunut omaa ratkaisuani hetkeäkään, vaikka pohdin tietysti, joko minullakin voisi olla oma nyyttini, ja miltä se näyttäisi tai miksi sen nimeäisin.
En ole ollut muuttoni jälkeen yhteydessä maustepippurin kokoiseksi päässeen nyyttini isään. Ehkä niin vain oli tarkoitus, koska juuri lasketun ajan aiheuttaman alakulon aikoihin elämääni astui uusi mies. Hän ei tiedä kokemuksestani mitään, koska mielestäni se ei vielä näin tuoreessa suhteessa ole tarpeellista.
Viime talven kokemus kuitenkin vaikuttaa suhteeseen, koska pelkään suunnattomasti sitä, että joutuisin käymään prosessin läpi uudestaan. Lähes sadan prosentin varmuudella toimivista pillereistä huolimatta pelkään tulevani raskaaksi, ja pelko aiheuttaa yhä myös kuviteltuja fyysisiä raskausoireita kierron tietyssä vaiheessa.
Oireet saavat minut yhä sekaisin, vaikka oikeastaan tiedän, etten voi olla raskaana. Olen toistaiseksi kiertänyt taitavasti kyselyt säännöllisestä friikkailustani, jolloin otan etäisyyttä ja tilaa itselleni. Teen joskus jopa raskaustestin nähdäkseni, että siinä on varmasti vain yksi viiva.
Kuten aborttiakin edeltävänä iltana, olen edelleen kaikkien muiden vainoharhaisten kanssa keskustelupalstojen orja. Lukiessani olen hetkessä aivan varma, että myös minä tulen ehdottomasti raskaaksi pillereistä huolimatta. Voisiko joku lakkauttaa keskustelupalstat tai vähintään estää minun pääsyni lukemaan niitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti