Verikokeenkin tulos oli negatiivinen. Aika tarkkaan kuukauden kestänyt prosessi on saanut pisteen peräänsä. Toisaalta tuntuu, että kaikki meni mielettömän nopeasti, mutta toisaalta taas tunteet ovat heitelleet vuoristorataa ja kokemus on ollut raskas.
En ole blogissani kaunistellut mitään, mutta en myöskään liioitellut. Tämä oli minun kokemukseni ja ratkaisuni sellaisenaan kuin se minulle tapahtui ja kuinka sen tunsin. Anonymiteetti mahdollisti rehellisen ja yksityiskohtaisen pohdinnan, ja kirjoittaminen onkin ollut minulle tärkeä tapa selvittää ajatuksiani raskaan prosessin aikana.
Kaikki ei mene välttämättä sillä kaavalla kuin sairaalassa sanotaan, eikä lääkkeillä tehtävä abortti ole aina niin kivulias kuin keskustelupalstoilla usein kerrotaan - ainakaan näin alkuvaiheessa. Olen luonnollisesti onnellinen, kun kaikki meni hyvin, mutta toisaalta koen takaraivossani pientä syyllisyyttä siitä, kuinka helposti kaikki kävi. Toiset kun yrittävät pitkään ja tuloksetta, mutta toisilla kaikki käy liiankin helposti - raskaaksi tuleminen ja abortti.
Vaikka en toivo tätä tilannetta kenellekään, on se silti kasvattanut minua. Ei siis jotain huonoa ilman jotain hyvääkin. Huomasin, että minulla on perheessäni ihminen, johon todella voi luottaa ja jolle voin puhua aivan kaikesta luottamuksellisesti ja tulematta tuomituksi. Suurkiitos siis rakkaalle äidilleni, vaikka tiedän, ettei hän blogiani lue - kuten ei kukaan muukaan tuttavani. Toisen opettavaisen asian olen maininnut jo: en sano tulevaisuudessa enää koskaan, etten tiedä, haluanko lapsia ollenkaan. Sanon kyllä, sitten kun sen aika on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti