Verikokeenkin tulos oli negatiivinen. Aika tarkkaan kuukauden kestänyt prosessi on saanut pisteen peräänsä. Toisaalta tuntuu, että kaikki meni mielettömän nopeasti, mutta toisaalta taas tunteet ovat heitelleet vuoristorataa ja kokemus on ollut raskas.
En ole blogissani kaunistellut mitään, mutta en myöskään liioitellut. Tämä oli minun kokemukseni ja ratkaisuni sellaisenaan kuin se minulle tapahtui ja kuinka sen tunsin. Anonymiteetti mahdollisti rehellisen ja yksityiskohtaisen pohdinnan, ja kirjoittaminen onkin ollut minulle tärkeä tapa selvittää ajatuksiani raskaan prosessin aikana.
Kaikki ei mene välttämättä sillä kaavalla kuin sairaalassa sanotaan, eikä lääkkeillä tehtävä abortti ole aina niin kivulias kuin keskustelupalstoilla usein kerrotaan - ainakaan näin alkuvaiheessa. Olen luonnollisesti onnellinen, kun kaikki meni hyvin, mutta toisaalta koen takaraivossani pientä syyllisyyttä siitä, kuinka helposti kaikki kävi. Toiset kun yrittävät pitkään ja tuloksetta, mutta toisilla kaikki käy liiankin helposti - raskaaksi tuleminen ja abortti.
Vaikka en toivo tätä tilannetta kenellekään, on se silti kasvattanut minua. Ei siis jotain huonoa ilman jotain hyvääkin. Huomasin, että minulla on perheessäni ihminen, johon todella voi luottaa ja jolle voin puhua aivan kaikesta luottamuksellisesti ja tulematta tuomituksi. Suurkiitos siis rakkaalle äidilleni, vaikka tiedän, ettei hän blogiani lue - kuten ei kukaan muukaan tuttavani. Toisen opettavaisen asian olen maininnut jo: en sano tulevaisuudessa enää koskaan, etten tiedä, haluanko lapsia ollenkaan. Sanon kyllä, sitten kun sen aika on.
tiistai 24. tammikuuta 2012
maanantai 23. tammikuuta 2012
Ei mitään.
Se oli lääkärin ensimmäinen kommentti perjantain ultrassa tutkimuksen kestettyä ennen sitä noin kolme sekuntia. Oma reaktioni taisi olla "upeaa", joka sai lääkärin hiukan hämmentyneeksi, koska kävimme tilanteeni läpi hyvin nopeasti ennen ultraa.Verikokeen tulos tulee huomenna, mutta luulen, että raskaushormonin tasot ovat laskeneet riittävästi, kun kohtu on kerran tyhjentynyt. Luottavaisin mielin siis.
Ensimmäinen pillerilevykin loppui viikonloppuna, eli ihania kamalia menkkojakin odotellaan. Minulla oli viimeksi menkat 2,5 kuukautta sitten. Jospa tästä pikku hiljaa päästäisiin normaaliin sykliin ja elämään taas kiinni.
Olin todella pettynyt yksityisen lääkärikeskuksen toimintaan. Sisätutkimukset menivät paljon kivuttomammin kuin abortin yhteydessä (voi toki johtua myös siitä, etten ole enää raskaana), mutta tilannettani lääkäri ei juuri kartoittanut tai edes kysynyt paljoa mitään. Esimerkiksi siihen, kun ihmettelin vuodon lyhyttä kestoa ja kaikkiaan vähäisiä kipuja, hän ei sanonut yhtään mitään. Lisäksi jouduin odottamaan vuoroani 45 minuuttia, vaikka aika oli sovittu täsmällisesti. Kaikki minun jälkeeni odotusaulaan saapuneet odottavat äidit pääsivät tutkimuksiin ennen minua. Tuli sellainen fiilis, että olen kakkosluokan kansalainen päätökseni ja ulkomaalaisuuteni takia. Ylireagointia varmaankin, mutta tämä asia on todella vaivannut minua.
Ensimmäinen pillerilevykin loppui viikonloppuna, eli ihania kamalia menkkojakin odotellaan. Minulla oli viimeksi menkat 2,5 kuukautta sitten. Jospa tästä pikku hiljaa päästäisiin normaaliin sykliin ja elämään taas kiinni.
Olin todella pettynyt yksityisen lääkärikeskuksen toimintaan. Sisätutkimukset menivät paljon kivuttomammin kuin abortin yhteydessä (voi toki johtua myös siitä, etten ole enää raskaana), mutta tilannettani lääkäri ei juuri kartoittanut tai edes kysynyt paljoa mitään. Esimerkiksi siihen, kun ihmettelin vuodon lyhyttä kestoa ja kaikkiaan vähäisiä kipuja, hän ei sanonut yhtään mitään. Lisäksi jouduin odottamaan vuoroani 45 minuuttia, vaikka aika oli sovittu täsmällisesti. Kaikki minun jälkeeni odotusaulaan saapuneet odottavat äidit pääsivät tutkimuksiin ennen minua. Tuli sellainen fiilis, että olen kakkosluokan kansalainen päätökseni ja ulkomaalaisuuteni takia. Ylireagointia varmaankin, mutta tämä asia on todella vaivannut minua.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Paniikkia.
Jännittää edelleen aivan kauheasti.
Parina päivänä oli todella huono olo ja nukutti paljon. Normaalitilassa olisin varma univajeesta.
Onkoha mun maha ollut aina tuon mallinen?
Parina päivänä oli todella huono olo ja nukutti paljon. Normaalitilassa olisin varma univajeesta.
Onkoha mun maha ollut aina tuon mallinen?
tiistai 10. tammikuuta 2012
Odotus loppui, odotus jäi.
Olo ei ole kummemmaksi muuttunut. Vuotoa kesti 6-7 päivää. Odotan tällä hetkellä kauhunsekaisin tuntein jälitarkastusta, johon on aikaa vielä 1,5 viikkoa. Se tehdään siis kolme viikkoa toimenpiteen jälkeen.
Sen voin kertoa, ettei mitään keskustelupalstoja kannata lukeam, jos haluaa nukkua yönsä rauahssa. Tässä kohtaa olisi pitänyt itsekin kuunnella ystävän neuvoa. Olen nimittäin kuluttanut iltojani lukemalla aborttikokemuksia. Niitä, joissa jokin on mennyt pieleen. Mahdollinen kaavintaan joutuminen tai uusi lääkkeillä tehtävä abortti pelottavat, vaikka mitään raskausoireita ei olekaan. Vaan eipä niitä tosiaan ollut ennen positiivista testiä myöskään menkkojen myöhästymisen lisäksi.
Keskustelupalstoilla liikkuu lisäksi todella paljon erilaista tietoa siitä, mitä jälkitarkastuksessa käytännössä tapahtuu: verikoe, sisätutkimus, molemmat, vai pelkkää keskustelua lääkärin kanssa? Palstoilla todella monet sanoivat myös jättäneensä tarkastuksen kokonaan väliin. Minun psyykeeni ei sitä kestäisi. Haluan olla varma! Myöskin siitä on monia käsityksiä, milloin tarkastukseen "kuuluu" mennä. Useimmissa paikoissa sanottiin, että 2-4 viikon kuluessa, mutta joku kirjoitti suosituksen olevan 6 viikkoa. En voisi odottaa niin kauan, koska mikäli kaikki ei ole mennyt kuten piti, on olemassa riski, että kaavintaan joutuisi hakemaan erityislupaa.
Omasta tutkimuksestani en osaa vielä sanoa mitään, koska asun ulkomailla, ja käytännöt ovat monessakin mielessä toisenlaiset kuin Suomessa. Menen yksityiselle klinikalle, joka on erikoistunut naistentauteihin. En siis vielä tiedä, napataanko minulta vain verta, vai ultrataanko lisäksi. Oman mielenrauhani takia ottaisin mielelläni verikokeen lisäksi ultrakuvan. Varsinkin sen vuoksi, että raskaushormoni "poistuu" verestä ilmeisesti vähän yksilökohtaisesti.
Miksikö olen näin epävarma, vaikka kaikki on päällisin puolin hyvin?
Vuoto kesti lyhemmän aikaa kuin oletin ja oli viimeisinä päivinä varsin niukkaa.
Vuoto alkoi sitä paitsi jo ensimmäisen polilla otetun lääkkeen jälkeen runsaana, jonka luin jostakin voivan merkitä epäonnistunutta keskeytymistä.
Lisäksi jouduin ottamaan emättimen kautta otettavat lääkkeet suun kautta runsaan vuodon vuoksi, jonka jälkeen vuoto muuttui paljon niukemmaksi. Tosin tilanteessani se todennäköisesti oli järkevin ratkaisu, ja polillakin sitä suosittelivat vuodon ollessa runsasta.
Hyytymiäkin tuli joo, mutta en tiedä, kuinka suuria niiden olisi kuulunut olla. Ei varmaankaan suuria, koska raskaus oli alummalla kuin aluksi arveltiin.
Kipuja kesti pahimmillaan vain tunnin.
Vaikutti kaikkiaan liian helpolta ollakseen totta.
Ehkä meitä pelotellaan turhaan? Kyseessä on yksilöllinen juttu. Vaikka oma aborttini onkin sujunut tähän asti ilman suurempia tuskia, haluan edelleen korostaa, ettei tätä tulisi kenenkään pitää ehkäisykeinona. Keskustelupalstoilta löytyy niitäkin, joille tämä on tehty useita kertoja lyhyen ajan sisällä. Ehkäisyn pettäessä sille ei toki voi mitään, mutta luulisi, että ehkäisyn saisi asianmukaiseen kuntoon jo yhdenkin abrotin jälkeen? Vaikka olenkin ollut ratkaisustani täysin varma alusta alkaen, on tilanne kuitenkin mietityttänyt monella tapaa vielä toimenpiteenkin jälkeen. En voi edes kuvitella heidän tilannettaan, jotka joutuvat punnitsemaan vaihtoehtoja tosissaan!
Sen voin kertoa, ettei mitään keskustelupalstoja kannata lukeam, jos haluaa nukkua yönsä rauahssa. Tässä kohtaa olisi pitänyt itsekin kuunnella ystävän neuvoa. Olen nimittäin kuluttanut iltojani lukemalla aborttikokemuksia. Niitä, joissa jokin on mennyt pieleen. Mahdollinen kaavintaan joutuminen tai uusi lääkkeillä tehtävä abortti pelottavat, vaikka mitään raskausoireita ei olekaan. Vaan eipä niitä tosiaan ollut ennen positiivista testiä myöskään menkkojen myöhästymisen lisäksi.
Keskustelupalstoilla liikkuu lisäksi todella paljon erilaista tietoa siitä, mitä jälkitarkastuksessa käytännössä tapahtuu: verikoe, sisätutkimus, molemmat, vai pelkkää keskustelua lääkärin kanssa? Palstoilla todella monet sanoivat myös jättäneensä tarkastuksen kokonaan väliin. Minun psyykeeni ei sitä kestäisi. Haluan olla varma! Myöskin siitä on monia käsityksiä, milloin tarkastukseen "kuuluu" mennä. Useimmissa paikoissa sanottiin, että 2-4 viikon kuluessa, mutta joku kirjoitti suosituksen olevan 6 viikkoa. En voisi odottaa niin kauan, koska mikäli kaikki ei ole mennyt kuten piti, on olemassa riski, että kaavintaan joutuisi hakemaan erityislupaa.
Omasta tutkimuksestani en osaa vielä sanoa mitään, koska asun ulkomailla, ja käytännöt ovat monessakin mielessä toisenlaiset kuin Suomessa. Menen yksityiselle klinikalle, joka on erikoistunut naistentauteihin. En siis vielä tiedä, napataanko minulta vain verta, vai ultrataanko lisäksi. Oman mielenrauhani takia ottaisin mielelläni verikokeen lisäksi ultrakuvan. Varsinkin sen vuoksi, että raskaushormoni "poistuu" verestä ilmeisesti vähän yksilökohtaisesti.
Miksikö olen näin epävarma, vaikka kaikki on päällisin puolin hyvin?
Vuoto kesti lyhemmän aikaa kuin oletin ja oli viimeisinä päivinä varsin niukkaa.
Vuoto alkoi sitä paitsi jo ensimmäisen polilla otetun lääkkeen jälkeen runsaana, jonka luin jostakin voivan merkitä epäonnistunutta keskeytymistä.
Lisäksi jouduin ottamaan emättimen kautta otettavat lääkkeet suun kautta runsaan vuodon vuoksi, jonka jälkeen vuoto muuttui paljon niukemmaksi. Tosin tilanteessani se todennäköisesti oli järkevin ratkaisu, ja polillakin sitä suosittelivat vuodon ollessa runsasta.
Hyytymiäkin tuli joo, mutta en tiedä, kuinka suuria niiden olisi kuulunut olla. Ei varmaankaan suuria, koska raskaus oli alummalla kuin aluksi arveltiin.
Kipuja kesti pahimmillaan vain tunnin.
Vaikutti kaikkiaan liian helpolta ollakseen totta.
Ehkä meitä pelotellaan turhaan? Kyseessä on yksilöllinen juttu. Vaikka oma aborttini onkin sujunut tähän asti ilman suurempia tuskia, haluan edelleen korostaa, ettei tätä tulisi kenenkään pitää ehkäisykeinona. Keskustelupalstoilta löytyy niitäkin, joille tämä on tehty useita kertoja lyhyen ajan sisällä. Ehkäisyn pettäessä sille ei toki voi mitään, mutta luulisi, että ehkäisyn saisi asianmukaiseen kuntoon jo yhdenkin abrotin jälkeen? Vaikka olenkin ollut ratkaisustani täysin varma alusta alkaen, on tilanne kuitenkin mietityttänyt monella tapaa vielä toimenpiteenkin jälkeen. En voi edes kuvitella heidän tilannettaan, jotka joutuvat punnitsemaan vaihtoehtoja tosissaan!
torstai 5. tammikuuta 2012
Jännitystä ilmassa.
Joululomalta kotiuduttu vidhoin ja viimein. Kaikki meni paremmin kuin osasin odottaa. Vuoto on loppunut ja olo on kepeä. On ihanaa olla taas kotona ja hypätä vähitellen arkeen.
Parin viikon päästä pitää muistaa vielä käydä verikokeessa varmistamassa, että raskaushormonitaso on normaali. Siis että en enää ole raskaana. Omat tuntemukseni antaisivat olettaa, etten voi enää olla, mutta toisaalta raskauskaan ei tuntunut kropassa ennen kuin vasta positiivisen testin jälkeen.
Verikokeen tulosta siis saan jännittää vielä. Lisäksi myös muuta jännitystä on ilmassa. Aloitin uudestaan e-pillerien syömisen parin vuoden tauon jälkeen. Pillerit pystyi aloittamaan heti samana päivänä, kun Cytotecit otettiin. Kun edellisen kerran söin pillereitä, olivat mielialavaihtelut valtaisia. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, mutta saas nähdä.
Olen myös abortin myötä miettinyt paljon sitä, pystynkö enää rentoutumaan ja nauttimaan seksistä, kun mistään ei näköjään voi olla enää varma. Uskallanko luottaa pelkkiin pillereihin, kuten nuorempana seurustelusuhteessa ollessani? Tänään taidan haluta vain kainalopaikan.
Parin viikon päästä pitää muistaa vielä käydä verikokeessa varmistamassa, että raskaushormonitaso on normaali. Siis että en enää ole raskaana. Omat tuntemukseni antaisivat olettaa, etten voi enää olla, mutta toisaalta raskauskaan ei tuntunut kropassa ennen kuin vasta positiivisen testin jälkeen.
Verikokeen tulosta siis saan jännittää vielä. Lisäksi myös muuta jännitystä on ilmassa. Aloitin uudestaan e-pillerien syömisen parin vuoden tauon jälkeen. Pillerit pystyi aloittamaan heti samana päivänä, kun Cytotecit otettiin. Kun edellisen kerran söin pillereitä, olivat mielialavaihtelut valtaisia. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, mutta saas nähdä.
Olen myös abortin myötä miettinyt paljon sitä, pystynkö enää rentoutumaan ja nauttimaan seksistä, kun mistään ei näköjään voi olla enää varma. Uskallanko luottaa pelkkiin pillereihin, kuten nuorempana seurustelusuhteessa ollessani? Tänään taidan haluta vain kainalopaikan.
tiistai 3. tammikuuta 2012
"What if?"
En soittanut enää päivystykseen uudenvuodenaattona. Tätä tulee sen verran runsaasti edelleen, eli taitaa olla selvä tapaus. Yllättävän vähäisillä fyysisillä kivuilla siis selvittiin.
Lauantaiaamun jälkeen en ole itkenyt kertaakaan. Päällimmäinen tunne on ollut helpotus, vaikka Facebookista entisten koulukavereiden vauvauutisia lueskellessa olenkin useita kertoja miettinyt "mitä jos".
Sen sijaan eilen bussimatkalla keskustasta vanhempieni luolta "mitä jos" vaihtui taas varsin pikaisesti helpotukseen. Kuuntelin kahden arviolta ikäiseni äidin vauvakeskusteluja ja soskun rahalla elämis -juttuja, jolloin tunsin tehneeni oikean ratkaisun.
Koulu loppuun seuraavan parin vuoden aikana (toivottavasti!), keväällä minulle täydelliseen työpaikkaan, ei soskun papereita eikä yöllistä imetyssirkusta.
Vaikka prosessi kesti ajassa mitattuna todella vähän aikaa, olen kuitenkin taas todistanut, ettei koskaan kannata sanoa tai ajatella "ei koskaan": haluan joskus lapsen. Olen myös oppinut, ettei mikään ole koskaan varmaa. Tätä tilannetta ei voi toivoa kenellekään, mutta ei varsinkaan kenellekään kaltaiselleni, joka on huolehtinut ehkäisystä kunnolla.
Lauantaiaamun jälkeen en ole itkenyt kertaakaan. Päällimmäinen tunne on ollut helpotus, vaikka Facebookista entisten koulukavereiden vauvauutisia lueskellessa olenkin useita kertoja miettinyt "mitä jos".
Sen sijaan eilen bussimatkalla keskustasta vanhempieni luolta "mitä jos" vaihtui taas varsin pikaisesti helpotukseen. Kuuntelin kahden arviolta ikäiseni äidin vauvakeskusteluja ja soskun rahalla elämis -juttuja, jolloin tunsin tehneeni oikean ratkaisun.
Koulu loppuun seuraavan parin vuoden aikana (toivottavasti!), keväällä minulle täydelliseen työpaikkaan, ei soskun papereita eikä yöllistä imetyssirkusta.
Vaikka prosessi kesti ajassa mitattuna todella vähän aikaa, olen kuitenkin taas todistanut, ettei koskaan kannata sanoa tai ajatella "ei koskaan": haluan joskus lapsen. Olen myös oppinut, ettei mikään ole koskaan varmaa. Tätä tilannetta ei voi toivoa kenellekään, mutta ei varsinkaan kenellekään kaltaiselleni, joka on huolehtinut ehkäisystä kunnolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)