Äitienpäivästä laskettuun aikaan ja uuteen elämään

Edellisestä merkinnästä alkaa olla jo aikaa, ja paljon on ehtinyt tapahtua pääni sisällä ja elämässä muutenkin. Olen muuttanut, vaihtanut työpaikkaa ja jännityksellä odottamani reaktio lasketun ajan  kohtaamisestakin on koettu jo elokuussa.

Lasketun ajan kieppeillä kävi niin, että yllättävän moni tuttavani joko synnytti tai iloitsi juuri havaitusta raskaudestaan. Työelämään siirryttyäni en kuitenkaan katunut omaa ratkaisuani hetkeäkään, vaikka pohdin tietysti, joko minullakin voisi olla oma nyyttini, ja miltä se näyttäisi tai miksi sen nimeäisin.

En ole ollut muuttoni jälkeen yhteydessä maustepippurin kokoiseksi päässeen nyyttini isään. Ehkä niin vain oli tarkoitus, koska juuri lasketun ajan aiheuttaman alakulon aikoihin elämääni astui uusi mies. Hän ei tiedä kokemuksestani mitään, koska mielestäni se ei vielä näin tuoreessa suhteessa ole tarpeellista.

Viime talven kokemus kuitenkin vaikuttaa suhteeseen, koska pelkään suunnattomasti sitä, että joutuisin käymään prosessin läpi uudestaan. Lähes sadan prosentin varmuudella toimivista pillereistä huolimatta pelkään tulevani raskaaksi, ja pelko aiheuttaa yhä myös kuviteltuja fyysisiä raskausoireita kierron tietyssä vaiheessa.

Oireet saavat minut yhä sekaisin, vaikka oikeastaan tiedän, etten voi olla raskaana. Olen toistaiseksi kiertänyt taitavasti kyselyt säännöllisestä friikkailustani, jolloin otan etäisyyttä ja tilaa itselleni. Teen joskus jopa raskaustestin nähdäkseni, että siinä on varmasti vain yksi viiva.

Kuten aborttiakin edeltävänä iltana, olen edelleen kaikkien muiden vainoharhaisten kanssa keskustelupalstojen orja. Lukiessani olen hetkessä aivan varma, että myös minä tulen ehdottomasti raskaaksi pillereistä huolimatta. Voisiko joku lakkauttaa keskustelupalstat tai vähintään estää minun pääsyni lukemaan niitä?

Äitienpäivä.

Löysin vanhat kiiltonahkakenkäni. Kokoa 22. Mustat, kultaiset koristeet ja juhlavat. Mietin, olisivatkohan ne voineet olla käytössä vuoden päästä. Äitienpäivänä sukulounaalla. Sen mekon kanssa, jonka kanssa kengät ostettiin. Sekin on tallessa vielä. Kaiken varalta.

Tilaa omasi netistä. Ja kaverille kans!?

Abortion pills online. Halpa on ihmishenki, vaikka mikäpäs minä olen tätä päivittelemään. Aika hasardia rueta puuhaamaan kaikkea omin neuvoin - varsinkin, jos ei ole käynyt lääkärin tutkittavana. Ja että Cytotecit 32 kappaleen rasiassa? Voi hyvää päivää. Bisnes pystyyn ja kaverille kanssa?...

Hohhoijaa - taas.

"It illustrates powerfully their experience."

“This presents a very beautiful image of a core component of post abortion healing.”

"The second figure in the work is the aborted child, presented as a young child, who in a very touching, healing way, comes to the mother, to offer forgiveness."

Jaahas. Katumus ja anteeksianto solurykelmältä? TOIPUMINEN? No, taide on taidetta. Minun tunteitani tämä ei edusta millään tapaa, ja toipumista tuommoisen näkeminen tuskin edistää. Tuostahan sen trauman ja paha-ihminen-olon saa.

Olen ilmeisesti epäonnistunut suremisessakin, kun en koe kärsiväni traumasta tai koe tarvitsevani jonkun anteeksiantoa.

Taidan olla sinut ratkaisuni kanssa, kun en enää edes mieti sitä, jos olisin tehnyt toisin. Paitsi spinningtunnilla, kun siellä oli iso ryhmä raskaana olevia naisia. Olisinkohan itse kyennyt tässä vaiheessa vuotta kiipeämään pyörän selkään, jos en olsii tehnyt aborttia? Raskaus olisi varmasti jo pitkälti yli puolen välin.

Kansanmurhaaja?

Sitä voi huomata yllättäen olevansa syytetty kansanmurhaajaksikin. 

"Suomessa surmataan abortin kautta n. 10 000 ei toivottua syntymätöntä lasta joka vuosi. Minun mielestäni abortti täyttää kansanmurhan määritelmän, sillä 10 000 ei toivottujen syntymättömien lasten surmaaminen on tietyn kansanosan järjestelmällistä surmaamista."

Järjestelmällistä ja ihmisryhmään kohdistuvaan VIHAAN perustuvaa surmaamista?! Ollaanko tässä samassa veneessä Saddam Husseinin tai Slobodan Milosevicin kanssa? Olen yrittänyt ymmärtää ihmisiä, jotka ovat uskossa ja vastustavat siksi aborttia, koska se on heidän valintansa. Mutta puhua ensin Raamatusta ja sen jälkeen kansanmurhasta. Haloo?! 

Voin vakuuttaa, etten missään vaiheessa tuntenut vihaa alkiota kohtaan. En edes saatuani tietää raskaudesta ja hätäännyttyäni. Päälimmäinen tunne oli paremminkin "miten tämä voi olla mahdollista". Ja abortti ei todellakaan ollut syvän vihan vallassa tehtyä laskelmoitua toimintaa. Miten kukaan ulkopuolinen kehtaa edes teoriassa julkaista tuollaista paskaa???!! Ai niin, kirjoittaja on taas kerran mies. Eihän miehen tarvitse miettiä, mikä tilanne on käytännössä. Moralisoida toki aina voi. Kiitos siitä.

"Raiskaus on äärimmäisen hirvittävä rikos, jota ei saa missään nimessä yhtään vähätellä mutta raiskaus on pienempi rikos kuin ihmisen surmaaminen. Raiskauksen uhri on joutunut kokemaan kovan kärsimyksen, mutta se ei saisi oikeuttaa viattoman pienen ihmisen surmaamista." 

Saman henkilön näkemys raiskauksesta alkunsa saaneeseen raskauteen on myös varsin uskomaton. Entä sitten, jos lapsen pitäisi ja lapsi alkaisi kysellä isästään? Mahtaisi olla mieltäylentävää kuulla saaneensa alkunsa raiskauksen seurauksena.

"Abortissa on kyse itsekkäästä valinnasta, jossa ei ajatella pienen lapsen parasta eikä hänen oikeutta syntyä tähän maailmaan. Tapauksissa joissa synnyttäjä ei ole kykeneväinen huolehtimaan lapsesta, niin adoptio hyvään kotiin on ainoa oikea vaihtoehto."

Tämä edellisen aspektin pohtiminen on siis silkkaa itsekkyyttä. Adoptioko ainoa oikea vaihtoehto? Romuttavaa ainakin äidille. Ja lapsi joutuisi myöhemmin kysymään isän lisäksi myös sitä, miksi äiti on hänet hylännyt. Itsekästä totta tosiaan, kun en halunnut ketään noiden kysymysten äärelle synnyttää, vaikka raiskauksesta ei todellakaan ollut kyse. 

Jostain huomasin tosin yllättäen olevani samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Toisaalta pointit olivat sellaisia, että aika sairas saisi olla, jos ei olisi. Jälkiabortti on minunkin mielestäni julmaa tappamista (niinkuin luultavasti kenen tahansa täysjärkisen mielestä). Abortti syntyvyyden säännöstelyssä (=ehkäisykeino) on myös kamala ajatus. Kirjoittaja tosin toteaa, että e-pillereitäkään jumala ei hyväksy. E-pilleri olisi voinut säästä ainakin minut abortilta kortsun hajottua, mutta kun sekin on murhaamista, niin väliäkö tuolla Saddamin ja Slobodanin kanssa meloessa enää on...?

Unimaailma.

Äitini sanoi minulle, että on hyvä, että asia vaivaa jollakin tasolla edelleen. Jos se ei vaivaisi ollenkaan, olisi tunne-elämä luultavasti aika huonolla tasolla.

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monissa seuraamissani tv-ohjelmissa joku on raskaana. Myös Facebookista tuntuu kuuluvan uusia vauvauutisia jatkuvalla syötöllä. Välillä löydän edelleen itseni miettimästä, että mitä jos.

Joskus pohdin myös, millä viikolla olisin nyt. Tajusin, että näillä hetkillä tuntisin jo vauvan liikkeet ja pian selviäisi myös sen sukupuoli. Viikot ovat menneet vauhdilla, kun asiaa on miettinyt hyvin vähän.

Unimaailman sanotaan kertovan jotain ajatusmaailmasta. Olen nähnyt usein unta, jossa minulla on ollut lapsi. Olen ollut yksinhuoltaja ja kaikki asiat ovat unissa menneet enemmän tai vähemmän pieleen. Pari yötä sitten muistan tulleeni epätoivoiseksi kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen. "Tämän kanssa pitää oikeasti jaksaa vielä ainakin 18 vuotta ja hermo on mennyt jo nyt."

Mukavuusabortti!?

Hitsi. Kaiken pitäisi olla hyvin, enkä ole katunut päätöstäni, mutta abortti pyörii edelleen mielessäni.

Erityisen omituista oli äsken katsoa kuvia, joissa olen ollut raskaana tietämättäni. Mammablogien lukemisen aloitin jo ennen raskautta, kun minulla oli vaihteeksi vauvakuume. Tiesin siis toki, etten tässä elämäntilanteessa (=yksin vailla työpaikkaa, koulut kesken) lasta voi missään tapauksessa hankkia. Nyt blogien lukeminen tuntuu vähintäänkin kyseenalaiselta harrastukselta. Ehkä minulla on edelleen joku krooninen vauvakuume edelleen... TÄH!?

Toinen vinksahtanut harrastukseni on lukea Suomi24:n aborttikeskusteluja. Tämän aloitin vasta, kun sain tietää olevani raskaana. Olenko masokisti, kun vapaaehtoisesti luen keskusteluja, joissa kaltaisiani "mukavuusabortin" tekijöitä pidetään saatanaakin julmempina? Sitä tuntee toisinaan olevansa harvinaisen täyspäinen yksilö... Ja siis mikä helvetin mukavuusabortti?! Kaikki eivät totta vie kykene synnyttämään lasta adoptoitavaksi, mutta eivät myöskään pysty elämäntilanteensa takia pitämäänkään sitä. Mukavuussyy, jos tahtoo tarjota lapsellensa hyvän kodin? Holtiton parikymppinen yh-mammahan olisi loistelias ratkaisu...

Pitäisi varmaankin keskustella aiheesta jonkun (=äidin) kanssa, kun tämä kerran vaivaa minua edelleen.